Tuli luvattua pätmänkakku kakslahkeiselle (26v) kun näin Rouva Veen salmiakkikuorruteen ohjeen. Alunperin kakku piti tulla samanlaiseksi kuin ko. rouvan Halloweenkakku, mutta en sitten jaksanut alkaa tilaamaan mustaa marsipaania - tai alkaa värjäämään, koska en ole paljoa marsipaanin kanssa värkännyt.

No sitten tuli loistava idea, että kyllä ne sivutkin menee tuolla kuorrutteella - ei mennyt tai siis riittänyt. No siinä miettiessä esiin tuli "ylijäämä" keltainen marsipaani. Siitä se sitten lähti

 

1246904455_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eli ihan perus kakkupohja (tai kaksi pohjaa, puoltoistakertanen ja normaali), väliin kermavaahto-sitruunarahkaseosta ja banaaniviipaleita ja kostutus ihan sokeriliemellä.

Päällystä on koristeltu lisäksi Haribon Vampire -karkeilla. Maistui ihmisille